Mamma on ollut kipeänä ja minä olen hoitanut, tai ainakin pitänyt seuraa. Tänään mamma melkein köhi keuhkonsa pihalle ja sen ääni on enemmän kuin jollain harakalla, että välillä tulee mietittyä onko se mamma lainkaan. Se ei ole edes heitellyt minulle tyhjää teippirullaa (lempileluni), vaan laittoi sen narun päässä ovenkahvaan roikkumaan, ihan kuin se nyt olisi joku lelu sitten?!

Päätettiin nyt sitten kuitenkin kerätä kaikki voima(vara)mme ja kirjoitella blogiin sekä osallistua vielä kissakuvahaasteeseenkin. Aiheena on kiipeilijä, ja kuten arvata saattaa, se ei ihan ole minun lajini. Niinpä pistetään armas veli, oppipoika, tuleva mafiapomo (midentalle terveisiä) The Kastraattikolli Alexander (minä olen se The Kolli) asialle ja kiipeillään oikein urakalla.

Mummolassa viime kesänä Alexander kiipeili aktiivisesti omenapuissa, kun minä tyydyin raapimaan niitä ja kellimään nurmella. No, Alexin sekin aktiivisuus johtui vain siitä, että se oli nuori ja vetreä eikä sillä ollut vielä niin suurta mah... siis Maddea.

Syksylläkin vielä yllytin Alexin kipuamaan korkeuksiin, metsälenkeillä se oli sen lempipuuhaa. Nykyään en tiedä, on se mah... siis Madde niin paljon kasvanut! (Mamma käski olla sanomatta rumasti velipojasta, mutta tottahan se on, mammakin tykkää Alexista sitä enemmän mitä lih.. ihanampi se on, sairas sadisti)

Hihhiih! No mutta jotta ette unohtaisi minun solakkaa ruumiinrakennettani niin tässä vielä päivän kuva minusta.

Psst. Niin ja siis muistutus vielä ettei tätä ole kirjoitettu (mamma kun siis toimii kirjurina) täysissä sielun ja ruumiin voimissa... tai ainakaan sielun!