Nyt, lähes kahdessa ja puolessa viikossa olen jo löytänyt hyvät rutiinit tässä kolmen ylivillin kakaran hoidossa. Ruokahetket, harjaukset ja hiekkisten putsaukset menevät jo sutjakasti. Jää ehkä jopa enemmän yksinoloa, kun lapset pitävät toisilleen seuraa ja leikittävät toisiaan.

Silti, kukin omalla tavallaan, vaatii päivittäiset hellittelyannokset yksinään ja ihan kahdestaan tämän mamma-tädin kanssa. Sitä vastaan minulla ei ole yhtikäs mitään. Jokainen on niin äärettömän ihana, suloinen ja rakas omalla tavallaan. Ajatelkaa nyt, 6 kiloinen ymry kotikissajötkäle hyrisee ja tarpoo sylissä, puskee naamaa ja sanoo pienellä kurhaduksella, että mamma on rakas. Alexander, tuo vaatimaton pieni surusilmäinen "anteeksi että olen olemassa"-Tuisku piipittää, tulee syliin ja tarmokkaasti tarpoo, puskee ja haluaa olla ehdottoman lähellä. Entäs sitten Madde. Tuo pieni ADHD jonka hellyydenosoitukset ovat luonteen mukaisia. Kehrätään niin että se kuuluu toiseen huoneeseen, tullaan syliin, hellitään raivokkaasti (cooneille tyypillinen tapa), esitellään sääriä ja rä'äytään ja taas tullaan syliin.

Ne on niin ihania, että pienellä haikeudella odotan, kun huomenna siskoni palaa Suomen kamaralle ja viimeistään keskiviikkona hakee pikkuisensa pois. En itse pidä sitä kyllä yhtään järkevänä (tai sitten haluan vain pitää nämä rakkauspakkaukset vielä hetken luonani, en tiedä itsekään kumpi on totta), koska ne joutuvat taas perjantaina tulemaan takaisin. Lauantaina on Maddella ja Alexilla puunauspäivä ja sunnuntaina näyttely.

Siitä pääsenkin aiheesta toiseen, itse otsikko viittaa tähän hälinään mitä nyt on vähän meneillään. Inhottavaa, kun pitäisi istua nenä kiinni kirjassa jatkuvasti, mutta olisi vähän parempaakin tekemistä. Sain jo poikien näyttelyhiekkikset pestyä ja ensimmäiset verhot tulivat juuri pyykkikoneesta. Pienoinen ongelma on, mistä saamme kolmannet euroverhot JKL näyttelyä varten. Eetulla on omat siniset, keltaiset on Maddelle/Alexille mutta sitten tarvitaan vielä kolmannet sunnuntaita varten. Ehkä leikkaamme Madden verhot kolmeen osaan tai saamme Alexin kasvattajalta lainaan poikamaisen siniset verhot Alexille.

En voi sanoa muuta kuin että onneksi, onneksi näyttelypaikka on niin lähellä ja muutenkin varmasti mukava näyttely tulossa. Eetun kanssa olemme siis paikalla lauantaina, ja koko kolmikko on vielä sunnuntaina. Tänään tuli vihdoin vahvarit. Täytyy toivoa, että Alexin murkkuikänäyttelyangstaus olisi jo vähän laantunut, eikä Maddeakaan jännittäisi kovin paljon. Eetua ei tarvitse jännittää, se käyttäytyy kuin konkari. ;)

"Saamari, missä se helkkarin ruoka viipyyyyyyy?!" - meidän Tuiskupää-nössössäkin on vähän tulta ja tappuraa - ainakin ruoka-aikaan ;)

1-large.jpg

Tässä tämä hurmaava ihana kaksikko. Kun nämä yhdistäisi, tulisiko Mainen Metsäkissa vai Norjalainen Cooni? :D Sitä voi miettiä, mutta nämä kaksi ainakin ovat niin yö ja päivä kun vaan voi olla. Moni vieras on todennut, että nehän näyttävät olevan samaa rotua. Siinä ei voi muuta kuin haukkoa henkeään ja kiljaista äkkiä: Eihän ne ole yhtään samannäköisiä!

2-large.jpg

Madde syö niin kamalasti, etten ymmärrä miten se voi olla näin laiha. Käyttää varmaan kaiken energian tuon hännän kasvattamiseen:

3-large.jpg

Ymmärsin tänään, että meillä ei ole enää kahta pentukissaa ja yhtä aikuista, vaan kolme aikuista kissaa. Kaksi nuorempaa ja yksi vähän aikuisempi. Jonkun mielestä se olisi ehkä haikea asia, kun pennut kasvavat isoiksi. Itse olen enemmän helpottunut. Vaikka pennut ovat söpöjä, en ikinä ole ollut niin kauheasti sen kaoottisen pentuajan perään, kun kaikki asiat joutuu opettamaan ja rasavillin pennun kanssa voi käydä mitä vain. Nyt meillä on jo kolme suurta, oppinutta, melkein aikuista kissaa. (Madden henkisestä kehityksestä ei puhuta mitään, se kun on tunnetusti jälkeenjäänyttä, heh)

4-large.jpg