Minä olenkin mamman oma laiskiainen, laiska kissapallo. Olen uuden vuoden kunniaksi oikein jäseniäni oikonut ja vain pikkuisen riehunut, sillä uni on tähän aikaan vuodesta tärkeää. Eikä se aina tarkoita että nukkuisi, jos vain lepäilee ja kellii. Olenkin varsinainen kellottelija, mamma sanoo. Kellin päivät pitkät ja hyrisen, vähän laiskasti kopsaisen leluhiirtä.

Mutta uskokaa vaan, kyllä minussa vauhtiakin riittää! Iltaisin kun häiritsen mammaa ja kerjään kokoajan ruokaa, se vasta onkin mälsää kun ruokaa tulee vasta ties kuinka myöhään. Sitten saalistelen leluhiiriä, mutta eihän niistä ruoaksi ole. Sitäpaitsi, vaikka kellottelisinkin ja olevinaan nukkuisin, niin seuraan aina kuin hai laivaa mammaa joka paikkaan. Vaikka se kävisi vain nopeasti yläkerrassa, niin yksin ei pääse, ei! Minä olen kuulemma niin seurallinen.

Nyt minun täytyy mennä valmistautumaan sunnuntain esittelyyn, kun me punaiset pojat lähdetään esittämään rotujamme Mikkelinmaahan. Tiedättekös miten siihen, yleisön hurmaamiseen ja muuhun, valmistaudutaan? Kellottelemalla ja lekottelemalla tietenkin, se onkin kissanelämää!

Laiskottaa...

Ahohhohhoijaa, kylläpä vieläkin vaan väsyttää...

Näin minä kellotan, hei kaikki blogimammat, eikö tällä yhtään saisi maharapsuja?