...ja se on rakkaus. Minä en satavarmasti olisi tällainen kolli, jos en olisi saanut kölliä mamman sylissä siliteltävänä niin paljon kuin haluan, vastaanottanut kaikkia niitä tuhansia suukkoja ja satoja rakkaudentunnustuksia mamman puolelta. Ja mamma aina kehuu, että mäkin osaan kyllä olla niin hellä ja ihana poika (vink, vink tytöt), ettei toista. Mähän kehräänkin kuin rukki. :)

Sitten muihin asioihin, eli viikonloppuna kävin mamman kanssa ennen hämärän tuloa ulkoilemassa moneen otteeseen. Vaikka tuo sää on mitä on ja maakin on ruma ja musta, niin on se välillä hyvä käydä siellä tarkastamassa reviiri ja muuten vain tuulettumassa.

Ja mamma väittää, että mä olen ihan hölmö poika, kun haluan mennä kaikkien puskien ohi ja kiemurrella vaikka mistä niin, että mamma joutuu suunnilleen ryömimään. Ja sitten mamman takki kahisi niihin puskiin, mä säikähdin ihan hirveästi ja mamma joutui juoksemaan flexin kahvassa mun mukana. Sitten onneksi tunnistin, että se onkin mamma vaan, hämäännyin siitä kun mamma laittoi karvareunuksisen hupun päähänsä, niin luulin, että se on leijona tai jotain.

Mutta nyt pari kuvaa mun ulkoilureissusta. Ekassa mä olen vasta lähdössä:

Mammaa pitää välillä puskea ja sen jalan vieressä on kiva olla:

Tässä mä oon aika hurjan näköinen, kattokaa vaikka:

Nyt sisälle, mamma!