...ja uusi vuosi tulkoon!

Onnellista ja kissamaista vuotta 2008!

Ulkona rätisee jo, mutta minä iso poika en niitä pelkää. Sen sijaan voisi vähän tehdä muisteloita mitä tänä vuonna tapahtuikaan.

No, ainakin merkittävää on ollut se, että Alexander ja Madeleine liittyivät meidän perheeseen. Toiseksi meillä on ollut aika aktiivinen näyttelyvuosi, olen käynyt näyttelyssä 13 kertaa ja tavannut tuomareita 12 kertaa. Tulosten puolesta on ollut hyvä vuosi, olen kehittynyt yhä vain paremmaksi näyttelykissaksi ja mamma on saanut olla minusta ylpeä. Vuoden viimeisissä näyttelyissä näytin, mihin minusta pojasta onkaan...

Muistelot sikseen, koska tämä vuosi on kohta ohi. Me ei tehdä sen kummempia uuden vuoden lupauksia, toivotaan vaan että ensi vuodesta tulee ainakin yhtä hyvä kuin tästä.

Vuoden viimeiset kuvat:

uusivuosi1

uusivuosi2

uusivuosi3