Hmm, hmm. Mitä tässä nyt tekisi. Rääpäle on inhottava, pörröinen ja koko talo haisee siltä. Sille leperrellään ja sitä pussailaan, ennen tehtiin vain mulle. Toisaalta rääpäle haluaisi olla mun kaveri, tarpoo mun pesää ja kehrää. Perin kummallinen otus. Ja onhan se aika pieni ja viaton, melko harmitonkin silloin kun ei istu ihmisten sylissä.

Nyt olen EHKÄ hieman leppymään päin. Mamman kanssa puuhattiin ihan kahdestaan vähän aikaa, käytiin parvekkeella ja valjastelemassa, mamma antoi uusia raksuja ja leikitti hiirellä. Niin ja silitti ja piti sylissä. Mamma on mun mamma ja pysyy mun mammana eikä kenenkään muun. Välillä ärisen vielä mammallekin kun se haisee tolle pienelle ja lässyttää sille.

Mutta tätille olen tosi vihainen. On se munkin kanssa jonkun verran, mutta sillä on omakin lapsi nyt. Tyhmää, tyhmää, tyhmää. Olen kuulemma kateellinen. Niin olenkin, saisi tuo rääpäle häipyä täältä. Mamma yrittää lepyttää ja sille jo vähän hellyinkin... Mutta täti kyllä saa aika kauan vakuutella ja helliä ennen kuin uskon että mä olen sille yhtä rakas kuin ennenkin!

Tässä nyt yksi aika huono kuva Alexanderista. Se ei hölmö edes pysy paikallaan eikä osaa poseerata niinkuin minä.

485514.jpg

Niin ja ettette unohtaisi kuka on tämän blogin ehdottomasti suurin ja komein kolli, niin tässä nyt kuvaa mustakin:

485519.jpg

Ja jos haluatte nähdä tota rääpälettä näyttelyssä, niin voi kai siitä mainita että kun Tampereen näyttelyyn 19.5. tulee Minua katsomaan niin tuo Alexanderkin on mahdollisuus nähdä. Jyväskylän kesän näyttelyssä varmaan myös, mä ainakin olen siellä molempina päivinä ja mamma ilmoittaakin mut tässä pian.

Lisäys: Ai niin ja Nemolle piti vielä sanoa, että en mä tiedä osaako toi Norjalainen kissojen kieltä ollenkaan kun se on vaan ihan hiljaa tai sitten kehrää kokoajan. Metsäkissakin se on, että varmaan sen pitäis tykätä ulkoilusta mutta ainakin kun mamma käytti sitä parvekkeella niin sillä meni pupu pöksyyn.