Kyttään, kyttään ja välillä voi maistella joulukuusta protestiksi. Se on mamman vika, mamma ei ikinä anna mulle mitään hyvää. Aina vaan jotain pahaa ruokaa, siksi mä kyttään. Ruokakomeron edessä on hyvä istua, tuijottaa sitä korvat luimussa ja käskeä sitä avautumaan. Se ei ikinä avaudu. Vieressä on pakastinhuoneen ovi, sieltä tulee kaikki liha, siis kaikki jota voi edes syödä.

Sitten voi leikkiä viidakkokissaa. Juosta joulukuusen ali niin että neulaset tippuu ja sitten jatkaa matkaa pöydän alta sohvan taakse ja lopulta raapimispylväille. Siinä vaiheessa mamma nappaa ja sanoo, että taas Eetu sotki itsensä. Taas se on neulasissa, taas mamma saa nyppiä neulaset Eetun turkista. Ei Eetu voi mitään, Eetu on viidakkokissa.

Tai sitten voi puskea. Ihmisjalkaa vaikka, tai keinutuolia, takkaa, pöytää, penkkiä, sohvaa, raapimispuuta. Kaikki on mun, jos suoraan sanotaan. Kaikki mikä on puskemalla merkitty on mun, siis kaikki. Ihan kaikki.

Ja sitten se lässytys alkaa. Mamman lässytys, Eetu on höpö ukko, pikkupossu joka ei osaa ottaa itse ruokaa. Aina höpöttää mammalle että pitäisi ruokaa saada. Höpöhöpöhöpö itsellesi mamma. Mitäs annat mulle pahaa ruokaa. En ole nirso, vaan kyttääjä, viidakkokissa, puskumies.

Tällaista täällä on melkein joka päivä. Paitsi silloin kun mulle suostutaan antamaan syötävää ruokaa. Yleensä mamma aina luovuttaa ensin, antaa mulle lihaa tai Almoa. Nyt se on jo häviämässä koko sodan, se aikoo hyljätä kaikki nuo pahat märkäruoat ja alkaa ostamaan vain Almoa, Feline Portaa ja joitain muita jotka mulle maistuu. Niin ja tietenkin lihaa, kai niitä raksujakin pitää vähän syödä. Mamma tekee kerrankin oikein, mutta vielä on monta purkkia pahoja ruokia jäljellä...